Kehitys missä mennää ja mitä tulee


  • Ylläpitäjä

    Aurinkomaan kehitys missä mennään tällä hetkellä. Allaolevat jutut ovat siis seurauksia kysyleistä ja alustava suuunnitelma siitä mitä tulee nyt kevään aikana. Laitan niistä sitten tarkemmin tiedotteen kun tulevat käyttöön.

    Alkemia ja taikajuomat:

    Alkemia ja taikajuomat se on varsin ISO systeemi-. Alkemia tehdään aurinkomaassa viskaamalla ainekset pataan jossa ne keitetään. Kerron myöhemmin siitä mitä aineksia sinne voi laittaa niitä kuitenki aika monta. Hornanpahka on kuitenki se mikä määrittelee taikajuoman tämän lisäksi tarvitaan erilaisia mausteita(lisäaineita) ja lisäksi pitää lisätä vettä välillä muussa tapauksessa se palaa pohjaa ja haihtuu kokonaan.. Pelkkä hornanpahka juoma tai epäonnistunut juoma maistuu litkulta eikä ole myrkyllistä. Kaikki onnistuneet taikajuomat ovat enemmän tai vähemmän myrkyllisiä mikä tarkoittaa sitä että et voi olla juomien vaikutuksen alainen 24/7. Osalla juomista on myös enemmänkin haitallisia vaikutuksia. Koulutuksen omaavat alkemisti voivat lisätä juomiin myös selkokielisen varoitusetiketin ja oman nimensä. Juomien valmistamista ei kuitenkaa rajoiteta alkemisteille vaan kaikki voivat tehdä niitä joskin alkemisteille etuja.

    Alkemian salaisuuksia on tarkoitus myös kertoa enemmän mobeilta saatavasti muinaisista tietokirjoista.

    Panimo juomat

    Tarkoitus lisää erilaisia juomia.

    Combat muutokset:

    Monipuolistetaan combattia enemmän. Kilvelle enemmän käyttöjä, taikajuomat, muskettijuttu(juu en kerro mikä se on mutta hauska). Hilpari ase. "Bandage" se on semmonen rätti (yleensä puhdas), jonka voi painaa siihen haavaan verenvuodon pysäyttämiseksi.

    Seppä uudistus:

    Seppäily tulee muuttumaan  muuttamaan 3 erilaiseen luokkaann. Ensimäiseen kuuluvat kirves, lapio, hakku, pajavasara ja alasin. Nämä esineet voi valmistaa ilman takomista eivätkä vaati lisäesineitä. Kaikki aseet ja panssarit valmistetaan takomalla osista osa saattaa vaatia vielä lisäesineen. Seppäilyn saloihinkin tulee tietokirja joita tulee tippumaan mobeilta. Kuka tahansa voi tehdä seppä esineitä jos omaa taidon siihen.

    Noituus (en halua kertoa tästä enempää)

    Nekromania on tulossa tämä on tosin vasta idea tasolla.

    Verinoituus jatkaminen.

    Ominaisuus ??? lisäys ja ?? 

    Lainvalvonta

    Ruumiin tarkistaminen kuka henkilö on ollut tähän tulee suurrennuslasi tai jokinvastaavalainen työkalu jolla vartijat näkee tuoreesta ruumista kuka se ollut. Voidaan tallentaa todisteeksi. Kaikkiin aseisiin tulee jäämään myös verijälki.

    Alkoholismi - uusi sairaus - juoppo

    Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on tila, jossa alkoholin käytön hallintakyky on lopullisesti menetetty (toisin sanoen sinulla pakonomainen tarve saada se pullo viinaa tai tulee vieroitusoireita). Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista.

    Alamaiset / aateliset joilla ei ole ammattia voivat saada automaattisesti juoppo ammatti titteli automaattisesti. Alkoholismi voi kehittyä sairautena myös ammatin omaaville henkilöille mutta ei kuitenkaa näy tällöin tittelissä. Juopon ammatti muuttuu ns. suojatuksi jolloinka sitä ei voida enää suoraan nimittää kukaan muu kuin tämä systeemi. Mahdolliset jo nyt olevat juopot erotetaan ilman karenssia


Kirjaudu sisään voidaksesi vastata
 

Looks like your connection to Maailmanlopun keskustelupalsta was lost, please wait while we try to reconnect.