MM-korttien kehittäminen



  • Tristisi kysyi minulta jo useampi viikko sitten, että voisinko kehitellä MM-korttipeliä varten säännöt, joten tietenkin lupasin kokeilla. Ryhdyin tutkimaan asiaa, mutta eteneminen tyssäsi liian vähäiseen tietoon korteista, minkä takia kysyin lisätietoa Tristisiltä. En kuitenkaan ehtinyt saada mitään uutta tietoa, joten unohdin koko asian. 

    Tänään kuitenkin tämä palasi taas mieleen, ja ajattelin nostaa tämän ihan yhteiseen käsittelyyn, jotta myös muiden hyvät ideat tulisi käyttöön. Päätin myös laittaa tämän ketjun tänne ehdotukset osioon, koska MM-korttit tarvitsevat vielä parannusehdotuksia. 

    Listaan tähän nyt muutaman ehdotuksen:

    1. Foorumeille ketju, jossa on listattu kaikkien korttien tiedot. Tämä helpottaisi sääntöjen laatimista.

    2. Sankarikorttien teko, jos ei ole tarkoitus hyökätä "linnoitukseen".

    3. Jos mahdollista, korttien sekoittaminen ja satunnainen jakaminen.

    Minulla on myös yksi kysymys, johon en itse keksinyt vastausta, minkä takia toivoisin teiltä muilta ratkaisuideoita. Kysymys kuuluu: Miten kortit pidetään esillä, jotta valehteleminen ei olisi mahdollista? 




  • 1. Foorumeille ketju, jossa on listattu kaikkien korttien tiedot. Tämä helpottaisi sääntöjen laatimista.

     Ennemmin wikiin


  • Bannattu

    @Jean_de_Flambeur sanoi:

    Minulla on myös yksi kysymys, johon en itse keksinyt vastausta, minkä takia toivoisin teiltä muilta ratkaisuideoita. Kysymys kuuluu: Miten kortit pidetään esillä, jotta valehteleminen ei olisi mahdollista? 

     pistooli kulkusilla pelataan


  • Bannattu

    Siinä on sitten teille wikiartikkeli, johon korttikeräilijät voivat lisätä korttien tiedot, ja sääntömestarit kehittää säännöt. Tuon tekemiseen meni mukavasti aikaa, joten pidetäänhän sivu siistinä! Laitoin nyt itse seitsemän eri korttia ja niiden tiedot sekä kuvat listaan. Enempää minulla ei ollut.

    Muinaiset Maat - keräilykorttipeli

    Edit: Uskon, että sääntöjen kehittämisessä tärkeässä osassa ovat myöskin korttikohtaiset säännöt. Ja ei sinne ole pakko mennä niitä korttien ominaisuuksia katsomaan. 



  • Jos kaikki kortit tietoineen listataan wikiin, niin eikö se vie korttien ideaa? Siitä lähtee se tutkimisen halu ja innostus, kun pystyt vain katsomaan wikistä mitä ominaisuuksia milläkin kortilla on yms. No hard feelings, eh.



  • @Adrianda sanoi:

    Jos kaikki kortit tietoineen listataan wikiin, niin eikö se vie korttien ideaa? Siitä lähtee se tutkimisen halu ja innostus, kun pystyt vain katsomaan wikistä mitä ominaisuuksia milläkin kortilla on yms. No hard feelings, eh.

     Ei se mielestäni poista korttien ideaa, kun ne ovat keräilyä ja pelaamista varten. Jos tuota wikiä myös lähdetään täyttämään vain pelaajien toimesta, kaikki harvinaisimmat ja mielenkiintoisimmat kortit saattavat jäädä harvojen tietoon.



  • @Jupit3r_ Mtg :c Ja tosiaan kyllä sama mieltä jupin kanssa siinä että vastaavista korttipeleistä kannattaa ottaa inspiraatiota noihin sääntöihin, ellei sitten halua kehittää jtn omaperäisempää. 

     E: Tosissaan olisi mahtavaa jos tähän saataisiin joitain elementtejä joilla tämä poikkeaisi enemmän näistä muista Hearthstonen ja mtg:n kaltaisista peleistä.



  • Tietenkin muiden pelien sääntöjä käytetään pohjana, mutta korttien erojen takia pitää miettiä myös paljon uutta. 

    Kuinka noppaa käytetään? Näivettäjä kortin tiedoissa lukee: "Jos näivettäjä heittää 6, niin se hyökkää vihollisen sijaan lähimmän oman kätyrin kimppuun." ja loitsukorteista löytyvät myös 1d6 ja 2d6x6 ohjeet, joten hyökätessä tulee heittää noppaa. Tämä ei kuitenkaan kerro, miten saadut silmäluvut vaikuttavat olentojen hyökkäyksiin.

    Voidaanko valita, että isketään voimalla tai väellä? Noita kortin tiedoissa lukee: "Jos käyttää väkeä hyökätessään ja..." Tämä olisi siis ilmeisesti mahdollista.

    Mikä on luonnon merkitys, vai onko sillä merkitystä? Itse ajattelisin, että pahat olennot voisivat hyökätä ja hyvät olennot iskisivät vain silloin, kun toinen olento hyökkää heihin. Kuinka neutraalit olennot toimivat?

    Toimiiko avausmaksu myös heittämällä noppaa? En ole nähnyt yhtään avausmaksua, joka olisi yli 6, joten tämä saattaisi olla ideana. Jos kuitenkin tiedätte toisin, ilmoittakaa asiasta.



  • Kannattaisi varmaan kysyä Pilviseltä, jos sillä oli joku idea niistä säännöistä niin olisi siitä helppo jatkaa, jos sillä oli.

    E: Okei, no sitten toi jää vaan sääntöjenkehittäjän tulkinnan varaan tai kysyä, jos Bensku tietäisi jotain.



  • Pilvinen ei halua oikein olla tekemisissä Aurinkomaan kanssa, hyvä kun edes vastasi kun kysyin hiukan kaksimielisestä roskapostista...


  • Bannattu

    No siis tässä luultavasti pitää ja itseasiassa pitääkin nyt käyttää paljon luovuutta. Pilvisellä taisi olla itselläänkin nuo kortit aika kesken. Väki viittaa tietyllä tavalla hp määrään kun sitä vähän miettii Ja voima vähän enemmän damageen. Ainakin silloin jos väkeä on enemmän kuin voimaa se voi olla näin, koska tuskin ideana on se, että monien kortien Damage olisi isompi kuin hp ja sitten vois vaan instakill melkeen kaikki. (En ole ole varma osasinko selittää mutta toivottavasti tuosta jotain selkoa sai.)

    Ja siis voihan niitä sääntöjä keksiä enemmän ja antaa niille pelitavoille omat nimensä ja tekee sitten sääntökirjan.

    Ja jos avausmaksu ei ole koskaan yli 6 se voi ihan hyvin olla se nopan silmäluku tai ainakin niin se voidaan tulkita

    E: Ja Benskulta on hyvä kysyä.


  • Bannattu

    Niin ja minecraft itse luokittelee nuo luonteet näin

    Paha = hyökkää heti pelaajan kimppuun (esim zombi)

    Neutraali = Hyökkää vain jos sen kimppuun hyökätään. (esim zombie pigman)

    Hyvä = Lähtee karkuun jos lyöt (esim kana tai lehmä)



  • Kun itse Pilviseltä ei saada vastausta, pitäisi saada kaikki nykyiset kortit esille, jotta idean voisi päätellä rivien välistä. @Gremos voisit siis auttaa, jos aikasi riittää.

    @Tubaaja https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4ki_(mytologia) Väki on todennäköisesti ajateltu taikavoimaksi.


  • Bannattu

    niin joo siinä kortissa kirjaimellisesti lukee Elinvoima 😅 Väki on sitten luultavasti se taikavoima. noidan väki on 20 joka on kaikista (suurin ellei viikatemiehen väki: "?" ole suurempi) joka käy ihan järkeen

    Ja korteista sen verran että niitä kaikkia ei ehkä kannata antaa ainakaan julkiseen jakoon koska itse ainakin haluan joskus saada huippuharvinaisen kortin ja yllättyä että seillainenkin on.


  • Bannattu

    https://www.maailmanloppu.fi/m... Viikatemiehen avausmaksu on ääretön.. Tosin kaikki muu siinä kortissa on kysymysmerkillä. Jännää



  • @Tubaaja sanoi:

    https://www.maailmanloppu.fi/m... Viikatemiehen avausmaksu on ääretön.. Tosin kaikki muu siinä kortissa on kysymysmerkillä. Jännää

     Viikatemiehen korttikohtaiset säännöt kertoisivat todennäköisesti paljon, mutta olen samaa mieltä, että parempi jättää tuollaiset kortit muille yllätykseksi.

    Oikeastaan wikiin voisi laittaa korteista vain nuo 25 muuta ja yleisetohjeet, minkä uskoisi riittävän uusille pelaajille. Muihin kortteihin pääsisi sitten tutustumaan pelin sisäisesti korttipelien äärellä tai mahdollisissa näyttelyissä.


Kirjaudu sisään voidaksesi vastata
 

Looks like your connection to Maailmanlopun keskustelupalsta was lost, please wait while we try to reconnect.